Ei päivää ilman Datoradea

by

Datorade on aivan mahtava juoma aktiiviselle ihmiselle ja sellaiseksi haluavalle – ihan eri sarjaa kuin kaupalliset esikuvansa. Parasta mahdollista energiaa nesteytykseen yhdistettynä uskomattoman herkullisessa muodossa. Valmistaminenkin vie ehkä minuutin. Datoradea testattuani se on kuulunut lähes jokaiseen päivääni parin viime kuukauden aikana, yleensä aamiaisen muodossa tai viimeistäänkin hiihto-, juoksu- tai muiden urheilusessioiden jälkeen. Ja edelleen maistuu!

Datoraden ainekset ja valmistus:

  • läjä taateleita (liota kuivatut ja muista poistaa kivet…)
  • vettä

→ tehosekoita sileäksi juomaksi

Itse olen mieltynyt eniten melko löysään taatelijuomaan, esim. 10 medjool-taatelia tai 15-20 pienempää tuoretaatelia reiluun litraan vettä. Kokeilemalla löytää oman suosikkikoostumuksen. Joskus höystän 1-2 litran juoman 1-2 banaanilla, jolloin siitä tulee vielä vähän kermaisempi. Parilla sellerinvarrella taas voi halutessaan vähän taittaa makeutta ja lisätä mineraaleja. Sitruunamehua lisäämällä tästä liemestä kehkeytyy kolajuoma ja mansikoiden avustuksella mansikkakiisseli!

Taatelin ihmeellisyydestä esim. tässä tutkimustiivistelmässä: The fruit of the date palm: its possible use as the best food for the future?

6 vastausta kohteelle “Ei päivää ilman Datoradea”

  1. anna sanoo:

    Nam! :) Itsekin oon tota meinannut kokeilla, mutta en ole löytänyt noita medjool-taateleita omalta paikkakunnaltani. Joskus Ekolosta olen ostanut kuivattuja irtotaateleita, mietityttää vain että onkohan ne raakoja vai onko ne käsitelty korkeissa lämpötiloissa…

    • elina sanoo:

      Anna,

      ainakin osa kuivatuista taateleista voi tosiaan olla lämpökäsiteltyjä. Marketeissa myytäviä pussitaateleita (esim. Rainbow tms.) on saatettu myös kuivaamisen jälkeen ‘uudelleenkosteuttaa’ mehevämmiksi ja pastöroida jne… Tosin monet kuivataatelit tietääkseni aurinkokuivatetaan suoraan puussa. Ekolossa osaavat ehkä infota tarkemmin noista myymistään irtotaateleista?

      Mä varmaan itse käyttäisin silloin tällöin ei-raakojakin taateleita juoman muodossa, ellei mulla olisi lämpökäsittelemättömiä saatavana… Suosittelenkin vähintäänkin testaamaan datoradea minkä tahansa tasoisista taateleista, sen verran herkullisesta juomasta on kyse ;P

  2. kirsi sanoo:

    no eikä käsitellä kuumassa, rikkidioksilla “vain” kuivataan, ja kun valitsee luomua niin välttyy tältä ja saa kaupanpäälle ravintoarvoiltaan, eettisyydeltään, ekolgisuudeltaan ja ennen kaikkea maultaan paremman herkun

  3. Frigga sanoo:

    Medjooleja on ainakin ollut meidän Citymarketissa ja myös halvempia, pahviboksiin pakattuja tuoretaateleita (nimeä en muista). Lakkasin vain ostamasta noita jälkimmäisiä kun neljäs putkeen (heh) ostamani boksillinen oli ihan kuivahtanut, ilmeisesti Cittari oli saanut jonkun ison erän ostettua ja seisotti taateleita läjässä niin kauan että ne kurpsahtivat -.-

  4. ulla sanoo:

    Jep, kyseessä on varmaankin 70-lukulaisessa pahviboksissa olevat iranilaiset Naz-taatelit. Juuri kävin hamstraamassa taas muutaman boksin irakilaisten puodista ja myyjä oli heti huolissaan, ettei heillä nyt ole taateleita, joita yleensä ostan… Palvelu ainakin pelaa suurkuluttajalle :D Mulla ei ole kyllä ollut mitään laatuongelmia, mutta he säilyttävät taateleita kylmässä, toisin kuin Citymarket.

  5. Sanna sanoo:

    Vihdoin kokeilin tätä! Tosi rokkia kamaa! Taateleiden päälle kaadoin vettä ja appelsiinimehua yhden appelsiinin verran. Ei ollut sitruunoita hollilla, joten kokeilin appelsiinia. Suosittelen kokeilemaan tätäkin versiota.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 76 muun seuraajan joukkoon